Sw For Cbr1000rr Motech Safe Saddlebags Blaze FirebladeBy Honda f76byg

Uutinen 21.1.2019

Jyväskylän yliopisto tulee siirtymään merkittäväksi osaksi Hippos2020-hanketta. Jyväskylän yliopisto on allekirjoittanut tähän liittyen pitkäaikaisen vuokrasopimuksen maanantaina 21.1.2019. Sopimus toteutuu, kun hankkeen ensimmäisen vaiheen rahoituspäätös on kokonaisuudessaan tehty ja rakennuslupa saanut lainvoiman.

Jyväskylän yliopisto on varannut sekä työtiloja tutkijoilleen että tilaa liikuntatieteellistä tutkimusta varten. Toimistotilojen osuus yhteensä noin 3000 neliötä käsittävästä kokonaisuudesta on noin 1330 neliömetriä ja varsinaiseen tutkimustoimintaan puolestaan noin 1670 neliömetriä.

”Julkisten ja yksityisten toimijoiden osaamisverkosto luo poikkeuksellisen ympäristön kansainväliseen huippututkimukseen, ja sen vaikuttavuuden lisäämiseen. Yliopisto haluaa olla vahvasti mukana osaamiskeskittymän rakentamisessa tuomalla käyttöön maan ainoan liikuntatieteellisen tiedekunnan osaamista”, rehtori Keijo Hämäläinen toteaa.

Lisätietoja:
Timo Reiniluoto, johtaja, liiketoiminnan tukipalvelut, Lehto Group Oyj, puh. 040 550 1656
Keijo Hämäläinen, rehtori, Jyväskylän yliopisto, puh. 040 6800 215, [email protected]

Sw For Cbr1000rr Motech Safe Saddlebags Blaze FirebladeBy Honda f76byg
Kuvassa sopimuskumppanit Keijo Hämäläinen, Jyväskylän yliopisto, Kari Halinen Jyväskylän kaupunki ja Joni Alatyppö Lehto Group
Sw For Cbr1000rr Motech Safe Saddlebags Blaze FirebladeBy Honda f76byg
31.10.2018
JAMKin hyvinvointiyksikkö HippokselleSw For Cbr1000rr Motech Safe Saddlebags Blaze FirebladeBy Honda f76byg
6.3.2018
Sw For Cbr1000rr Motech Safe Saddlebags Blaze FirebladeBy Honda f76byg
Savemoney Laona Price The In es Best Amazon Ygy76bf
21.4.2017
Hippos2020 rakentaisi kaikki liikuntatilat uusiksi Sw For Cbr1000rr Motech Safe Saddlebags Blaze FirebladeBy Honda f76byg
Sw For Cbr1000rr Motech Safe Saddlebags Blaze FirebladeBy Honda f76byg

Jaa sivu:

Sw For Cbr1000rr Motech Safe Saddlebags Blaze FirebladeBy Honda f76byg
57125 Cm 28 11 Edie Heather 31 NahkalaukkuX Grey Coach 0PknwO8